![]() |
|
KIRJAN TAPAISIA 2010 Emanuel Hildén. Keväällä 2010 aloin etsiä tietoja isäni rakkaastaVaarista, Emanuel Hildénistä, värjärimestarista ja kauppiaasta Hämeenlinnassa, josta olemme tähän asti tienneet luvattoman vähän. Tässä 36-sivuisessa albumissa on Emanuelin tietojen lisäksi isän 1940-luvulla teettämät sukuselvitykset sekä äidin että isän puolen Penttilöistä. 2008 Juuret Ruotsissa - Svenska anor. Syksyllä 2008 jatkoin etsimistä Ruotsin puolella ja löysin juuret syvältä Smoolannista. 2008 Knut Reinhold Fagergrén 1851-1888. Isäni isoisä tuli Ruotsista Suomeen 1800-luvun lopulla. Elokuussa 2008 julkaisin kaikki siihen asti löytyneet tiedot 36-sivuisena albumina. 2008 Konrad ja Anna Hildén. Vuodet 1913-1918 Heinolassa ja Helsingissä. Kirja on koottu Anna Hildénin tilikirjansa marginaaliin tekemistä päivittäisistä muistiinpanoista. 2008 Aarni Penttilän kirjoituksia 1919-1923. Isän varhaisimpia kirjoituksia, jotka julkaisin meille itsellemme iloksi 60-sivuisena A4 kokoisena albumina elokuussa 2008. 2002 Suomen kielioppi Aarni Penttilän Suomen kieliopin kolmas, muuttamaton painos taskukirjana. VALOKUVA-ALBUMEJA |
| marikki.penttila@gmail.com
|
| Takaisin etusivulle
|